torstai 21. heinäkuuta 2011

ANIMECON 2011 what's wrong + something else

Aconissa oli tänä vuonna paljon vikaa.

Voidaan ensinnäkin aloittaa vänkäriosiosta.

Vänkäreitä ei edes oikeastaan infottu mistään. Työvuorot meille ilmoitettiin n. viikkoa ennen koko tapahtumaa (Itse sain tietää edellisen viikon lauantaina ne)
Ja itse asiassa meille ei edes kerrottu tarkemmin mitä missäkin vuorossa pitää tehdä, sanottiin vaan että edellinen vuorossa olija perehdyttää. Mutta entäs jos on ensimmäisenä vuorossa, kuten itse olin majoitusvahtina ensimmäinen (ja viimeinen, koska seuraavaa ei koskaan tullutkaan)
Hyvä siinä sitten yrittää tehdä hyvin töitä, kun ei tiedä oikein mitä pitäisi edes tehdä.


Plus operaatio majoitusvastaavan etsiminen kolmelta yöllä ensimmäisenä yönä. Majoitusvastaava kadonnut jonnekin eikä häneen saada edes yhteyttä. Hmm, kiva.

Plus kuulemani mukaan tapahtuman pääjärjestäjä katosi tuossa helmikuun jälkeen tavoittamattomiin ja alkoi vastailemaan viesteihin vasta pari viikkoa ennen conia. Öö, jos ottaa jotain vastuulleen, kannattaisi sitten ottaa sitä vastuuta ja hoitaa sovitut asiat eikä vain kadota jonnekin ja olla vastaamatta.



Onneksi sentään jotkut tiesivät enemmän, ja hoitivat vastaavan hommansa hyvin, esimerkiksi ohjelmavastaavalle voidaan antaa paljon kehuja, joiti hommansa todella hyvin.

Näiden pohjalta kovinkaan moni ei taitaisi haluta vänkäriksi, tai ainakaan haluaisi mennä uudestaan töihin mihinkään muuhun coniin jos Acon olisi ollut ensimmäinen vänkärikokemus. Onneksi tiedän että vänkäriasiat saadaan hyvin organisoituakin (Kaksi viimeisintä Bakaconia, Kiitoksia Nikolle)

Plus pitäisi kai mainita rakennusten välit. Näin eroteltu paikka saattaa tuntua aika huonolta idealta, varsinkin kun Acon ja Finncon väki erotettiin eri rakennuksiin. En sitten tiedä miten se toimi, itse enimmäkseen hengasin Edun ja Publin edessä, pari kertaa käveltiin Iskerialle ja siinä meni n. 5-15 minuuttia aikaa, riippuen kuinka paljon joutui väistelemään muita ihmisiä ja oliko kiire minnekään.


No, pitää tähän varmaan laittaa niitä hyviäkin puolia, kun en oikein jaksa kirjoittaa kaikkia huonoja puolia, koska niitä olisi PALJON !

Ensinnäkin yksi hyvä asia conissa oli yleisesti vänkärit, tai ainakin he, joiden kanssa enemmän olin tekemisissä. Mukavaa porukkaa ja joiden kanssa tuli toimeen ja joita oli helppo valvoa yövahtina :)
 (ps. Loput kuvat (C) Essi)

Plus järjestyksenvalvojat. Rentoa porukkaa.
Conista alkaa olla jo liian pitkä aika, että muistaisi mitään kunnon yksityiskohtia, ihan hyvin voisin kopioida Anikista kirjoittamani viestin, koska siinä on enemmän asiaa mutta sekavammin...

plus pari kuvaa lisää vielä loppuun (C) Essi ofc


ps. Tein itselleni toisen photobucket tilin, niin voin päivitellä ja kuvat näkyy. Kaikkien vanhojen päivitysten kuvien pitäisi ruveta näkymään 2. päivä... Tai ainakin toivon niin että alkaisi, muuten olen suoraansanottuna kusessa. Sitten varmaankin poistan kaikki vanhat kuvat tai jotain. Dunno. Katsotaan sitten.

2 kommenttia:

Essi kirjoitti...

En voi käsittää tätä vänkäreiden infoamisen ja perehdyttämisen suoranaista puutosta. Kyllä minun mielestäni onnistuneeseen coniin tarvitaan suorastaan pakonomaisesti jonkinmoinen työvoiman 'miitti' ennen itse tapahtumaa, jossa kerrotaan tarkemmin mitä kunkin pitää tehdä, miten käyttäytyä jne.
Ja siitä voisi ilmoittaa jos sellainen pidetään, kuulin huhua että perjantaina olisi ollut sellainen (?), mutta itse en ainakaan löytänyt minkäänlaista tietoreittiä, missä siitä olisi kerrottu. En sitten tiedä oliko sitä edes, vai oliko tämä vain joku puskahuhu. Joka tapauksessa, sellainen oltaisiin tarvittu ja pahasti..
Info-pöydillä oli muuten ihan kätevän oloinen tietonippu, ja ihmetyttääkin miksei sitä voitu lähettää työvoimalaisille? Tai osaa siitä? Tai edes infon työntekijöille? Jos kyseisen 'kansion' sisältämät tiedot olisi saanut edes omatoimisesti kerran lukea ennen conia, olisi sitä paljon kuultua 'emmätiiä'-toteamusta kuultu huomattavasti vähemmän.

Mutta näistä asioista on jo valitettu paljon esimerkiksi anikissa, ja uskon että kävijäpalaute sisältää myös aika paljon samoista aiheista.. Joten, minä en täällä netin syövereissä enää jaksa valittaa, vaikka valitettavaa olisi vielä vaikka kuinka. Coni on kuitenkin takana, ja kyllä siitä lopulta hyvä mieli jäi, kun unohdetaan vänkäriysongelmat ja keskitytään itse coniin. Alueen hajanaisuus ei itseäni häirinnyt, mutta ymmärrän niitä keitä se häiritsi, koska sadekelillä ulkona tarpominen ei ole useimmille se ykköslemppari juttu. :D

Sen vielä sanon, kuten tässä blogimerkinnässäkin on, että niille ketkä ensimmäistä kertaa toimivat vänkäreinä, tämä oli varmasti kamala kokemus. Esimerkiksi ystäväni Aye, jonka sain houkuteltua tulemaan vänkäriksi, sanoi ettei aio enää vänkäriksi tulla, jos se tällaista on. (Vakuutimme tosin, ettei se ole yleensä tällaista. Lähimainkaan.)

Anteeksi Tytti että ragesin asiasta sinun blogiisi :D Nyt olen ihan hiljaa, kiltisti, enkä enempää moiti animeconia. Eiköhän niitä moitteita ole kuultu jo ihan tarpeeksi.

Ps. Ainiin ja kiitos mahtavasta coniseurastasi ;)

Tytti kirjoitti...

Senku rageeet~ ps. oli muute aik virallisesti kirjotettuu tekstii :''))

pps. trolololololololololololoolollololol