sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Olet uneni kaunein


Mun oma Private työpiste conconin ajan

Herkullisen näköstä ruokaa

Mun helsingin pikavisiitti suju ihan hyvin, katottiin perjantai iltana siskon  kans poika raidallisessa pyjamassa ja se oli sinällään hirveen ahdistava, varsinki siin lopus kun se poika joutuu niitten muitten kanssa sinne huoneeseen :(
Ja lauantaina streamasin melkein koko päivän ja juttelin mukavia Merin kanssa.
Ja sit loppuillan olinkin jotenki ylipositiivisuudessa leijaileva melkein ilosta itkevä kasa. Mm. conconin pääjärjestäjä halas mua, sain vaaliehdokkaan hymyilee, pikkupoika vihreässä haalarissa vilkutti mulle ja junassa sain istuu koko hki-pmk matkan ihan yksin! Kukaan ei istunu mun vieres vaik muuten koko vaunu oli täynnä!

pistoilua ja nuiskuilua tältä päivält

ps. Parkourmummo

torstai 25. lokakuuta 2012

Sweet Symphony


Ulkona paistaa pitkästä aikaa aurinko ja mäkin uskaltauduin ulos vapaaehtoisesti, tosin uskollinen Vauva tuli myös mukanani ulkoilemaan. Mä ja Vauva ollaan kohta vietetty jo vuosi yhdessä!


Meidän uusi lukkari vaikuttaa ihan kivalta, luvassa mm. HTML:ää, animointii, ohjelmistoa, yritystaloutta, portfolioo ja painotuotantoo. Pari hypäriäkin sattuu olemaan maanantaina ja tiistaina ja keskiviikkona, torstaina ja perjantaina vähän helpommat päivät

Meil oli tänään tota yritystaloutta ja portfolio työskentelyy ja tehdään noiden kahden kurssin aikana luokkalaisten kanssa jonkinlainen isompi näyttelyjuttu.

Huomenna taas hyppään junaan ja teen pikavisiitin Helsinkiin. Lauantaina sitten junailen illasta takaisin PMK cityyn ahkeraan livetreamailun jälkeen.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Viking death march


Helsinki on jees paikka kun on hyvää seuraa

Varauduin tulevaan kylmään talveen ja hankin talvitakin ja pitkävartiset talvikengät! Nyt ei enää tarvii aina valittaa että kengät on täynnä lunta!

Tänään myös tanssin tulista argentiinalaista tankoa

tiistai 16. lokakuuta 2012

Sudenmorsian

Loman aikana oon kerenny jo käydä Mikkelissä ja Tampereella ja torstaina olis lähtö Helsinkiin.

Maanantaina siis aika extemporee lähdin Tampereelle ja hengailuseuraa sainkin Aarosta ja käytiin mm. Ideaparkissa! Mä oisin varmaa eksyny sinne...

Plus sain tänään tietää että nykyään valokuvaamoissa passikuvat (yms.) otetaan kaikki värillisinä, elokuussa olis kuulemma tullut joku semmoinen laki et ne pitää ottaa värillisinä ja sit jos tarvii mustavalkeena niin tän mustavalkeena tarvitsevan on itse jotenkin muutettava se mustavalkeaksi (esim. johonkin passiin varmaan yhä laitetaan mustavalkeet?)

Plus mun mielestä lomalla on erittäin hauskaa tehdä koulujuttuja, tänään ahkerasti väkestänyt yritys juttuja ja mm. käynyt kirjastossa!

Ja huomenna pitäis käydä ottamassa hepatiitti-rokote plus ekg. (Rokotteen takia kuolema) jaja nähtävästi oon sitten menossa Conconiin parin viikon päästä, mahdollisesti livestreamii tekemään. Hui.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

pure morning


Kaisu pääsi taas perjantaina vähän leikkimään uusilla väreillä

Lauantai sitten meni vähän erilaisissa merkeissä. Varmaan osa muistaa mun Ranskan reissun ja Nikkarilan leirin jolla Ranskalaiset oli käymässä. Pidettiin nyt sitten Suomen porukan kanssa omaa miitinkii Mikkelissä ja käytiin vähän Hikingii, keilailuu ja edustussaunaa kattelemassa. Oli vähän VIP olo siel saunatiloilla...
Niin ja meidänhän olisi pitänyt lähteä Mikkelistä pieksämäkeä kohden jo kasin aikoihin. Kun ollaan pakkaamassa tavaroita ja Miina ettii auton avaimia, huomataan että avaimet ovat lähteneet erään henkilön mukana Haukivuorelle, joka on noin puolessa välissä matkaa pieksämäelle.... Siin sitten odotellaan silleen melkeen tunti että saadaan avaimet ja lähdetään sitten ysin aikoihin takaisin pieksuun  :D

ps. Loma on ihan kiva asia :)

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

The Alps

Aloteltiin tiistaina pikkusten kans valokuvakurssii ja itekin parit kuvat otin, innokkaita kuvaajii kyl oli paikalla, huhhhuh. Oli ihan jännää ku he eivät koko aja pyörineet mun ympärillä kun paikalla oli "virallinen opettaja" mun lisäks.

Plus materialismionnellisuus on taas pieneks aikaa saatu tyydytettyy uusil kuulokkeilla edellisten mennessä hajalle plus ostin pari vihkoo, pitäsköhä ihan sen kunniaks jopa alkaa opiskella...

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

I will wait

Sjöbergit ja Laxit!

"Miltä tuntuisi olla kissa?"


Iha perus Nuuveilut takana ja nuuvin "uudet" penkit on hirveen epämukavia. Mut ruoka oli hyvää <3 nbsp="nbsp" p="p">

Kävin myös tänään vähän virallisemmissa juhlissa. Oisin voinu vieriä paikalta pois.

torstai 4. lokakuuta 2012

White blank page

Tiistaina mun työpöydälle ilmestyi pari vihaista lintua, vartti tosta kuvasta niit tuli viel kymmenisen lisää. Oli ne kyl aika söpöjä.
Fiksu media-assari käyttää laatikon reunojen liimaamisessa apuvälineitä eikä itse jää pitämään niitä reunoja yhdessä siihen asti että ne kuivuu. Tänään oli koulussa aika askartelupäivä. (mm. askarreltiin noit pakettei pari tuntia plus kuvista)
Koska tylsyys ja photoshop on hyvä yhdistelmä

Huomenna luvassa pakkausta, lauantai aamuna pitäis lähteä Nuuvia kohti viettelee hetkeksi aikaa leirielämää

tiistai 2. lokakuuta 2012

Summertime sadness

Traconin kuvauspisteen sohva oli kiva ja sitä oli kiva roudaa. Piti kyl päästä istumaan itsekin siihen välillä.

ps. Tykkään mun valkeista korkkareista, ne on kivan korkeet. Ärsyttää vaan kun nyt ei ole mitään juhlia tiedossa että pääsis käyttää korkkareita kunnolla :(

Kuvat (c) Emilia Lahtinen